Keväiset tuulet puhaltavat!

Asalaam aleikum/ Hei

Yhdistystyksemme laittoi alulle muutosprosessin, jonka johdosta olemme 26.2.2013 lähtien virallisesti Espoon monikulttuuriset lapset ja nuoret ry. Tarve muutokselle lähti jäseniltä, joista 80% on lapsia ja nuoria. Nuorisoyhdistyksenä meidän on helpompi toteuttaa aktiviteetteja lapsille ja nuorille. Uskomme tämän muutoksen tuovan uusia mahdollisuuksia toiminnallemme.

Espoon monikulttuuriset lapset ja nuoret ry:n vuosikokous pidetään 13.4.2013 klo: 13.00 alkaen Suvelan asukaspuistossa, jossa käymme läpi vuoden 2012 toimintakertomuksen ja otamme vastaan palautetta kuluneen vuoden toiminnasta. Vuosikokouksessa esitellään hyväksytty tilinpäätös, ja käymme läpi tulevaa toimintasuunitelmaa vuodelle 2013. Otamme myös mielihyvin vastaan ehdotuksia ja ideoita toimintaamme ajatellen. Vuosikokouksessa valitaan yhdistyksen hallitus kaudelle 2013-2014.

Samana päivänä 13.4.2013 n. klo 14 ->  pidämme vuosikokouksen jatkoksi hyvinvointitapahtuman. Hyvinvointitapahtumassa on tarjolla mm. seuraavia palveluita edullisin hinnoin: kampaaja, hennaaja, vaatemyyntiä,  lounas sekä suolaista ja makeaa jne.

Tervetuloa Espoon monikulttuuriset lapset ja nuoret ry:n suosittuun vanhempien ja lasten Vahvemmaksi vanhemmaksi -ryhmätoimintaan! Tapaamme ...