Grillaus piknik Suvelan asukaspuistossa

Espoon monikulttuuriset lapset ja nuoret ry järjesti grillaus piknikin Suvelan asukaspuistossa perjantaina 21.7. Uudistetulla ja hienolla asukaspuistolla on käytössään kaksi isoa grilliä joissa puiston kävijät pääsevät pientä maksua vastaan grillaamaan perjantai aamupäivisin. Niinpä mekin ajattelimme nyt hyödyntää tässä piknikissämme tätä ja tarjota osallistujillemme evääksi hodarit  ja salaatit kahvien lisäksi.


Grillaus piknik saikin jäseniltämme hyvän vastaanoton sekä kiinnostusta myös toiminnastamme kiinnostuneilta henkilöiltä jotka eivät kuitenkaan vielä jäseniämme ole. Niinpä me valmistuimme piknikkiin kunnolla ja hommasimme ruoan reilulle 50 hengelle. Ilmaiseksi tietenkin.
Menimme puistoon aurinkoisin ja innostunein mielin ja iloksemme paikalle saapuikin paljon porukkaa. Grillatessa ja seurustellessa aika meni kuin siivillä.



Puistossa on tosiaan mahdollista grillata kahdella isolla grillillä, tilaa siis on kyllä. Mekin olimme ilmoittaneet tulostamme jo aiemmin puistoon. Ilmeisesti tämä tieto ei ollut kuitenkaan ihan kaikille puiston työntekijöille mennyt ja yhdistystämme ihmeteltiinkin hieman puistossa, tai lähinnä sitä pidettiin outona kun piti olla sianlihaton puoli grillissä. Toisaalta meille myös sanottiin, että ehkä meidän kannattaisi ottaa seuraavalla kerralla oma grilli puistoon mukaan. Me ja jäsenemme taas hämmästelimme tälläisiä kommentteja.


Suvelan asukaspuisto sijaitsee yhdellä Espoon monikulttuurisimmista alueista, siellä käy varmasti päivittäin ns. sianlihattomia asiakkaita. Muistelen itse vielä, että joskus olisin nähnyt vanhojen pienempien grillien kuvia asukaspuistosta grillaus päivänä jolloin yhteen grilliin olisi laitettu lappu "sianlihaton". Yhdistyksemme on myös Espoolainen voittoa tavoittelematon nuorisoyhdistys jossa järjestämme vapaaehtoisporukalla pienen kynnyksen toimintaa ja retkiä jäsenillemme. Jäsenistämmekin suuri osa tulee Suvelan lähialueilta ja käy puistossa ainakin kerran viikossa, ilmankin yhdistystämme. Lisäksi tällä kertaa jaoimme ruokaa ilmaiseksi yli 50 henkilölle, joista osa on jäseniämme, osa taas puistossa kävijöitä ja toiminnastamme kiinnostuneita.


Näemmekin, että asukaspuisto ja yhdistyksemme voivat tukea ja hyötyä toisistamme ja lisätä yhdessä alueen ihmisten hyvinvointia ja osallistumista alueen toimintaan ja tapahtumiin.
Jokatapauksessa, meillä oli hieno grillaushetki ja olemme kiitollisia taas jäsenillemme osallistumisesta ja viettämästä mukavaa päivää kanssamme. Kiitokset vielä ja nähdään taas seuraavalla piknikillämme :)

Tervetuloa Espoon monikulttuuriset lapset ja nuoret ry:n suosittuun vanhempien ja lasten Vahvemmaksi vanhemmaksi -ryhmätoimintaan! Tapaamme ...